TariNoita Salon muistiyhdistys

Sadutus

TariNoita ihmisiltä ihmisille

Näyttelijä Annina Rokan vetämänä Teatteri Quo vadis on aloittanut vuonna 2014 työn, jossa
sadutusmenetelmää ja improvisaatiota käyttäen kerätään ja muokataan lasten ja ikäihmisten omia tarinoita ja ideoita esityksiksi. Työssä hyödynnetään esittävän taiteen, musiikin, teatterin ja tanssin mahdollisuuksia ihmisten kohtaamisessa sekä heidän elämäntarinansa kunnioittamisessa.

Sadutus

Sadutus on suomalainen menetelmä, jossa henkilöä pyydetään kertomaan satu tai tarina. Se kirjataan sana sanalta ja luetaan sen kertojalle kirjaamisen jälkeen. Siinä saduttaja, joka kirjaa tarinan, asettuu kuuntelemaan kertojaa, antaa aikaansa ja osoittaa kiinnostusta ja arvostusta tarinankertojan ajatuksille. Oman äänen arvokkaasti esille saaminen on omiaan nostamaan kertojan itsetuntoa. Hän näkee, että hänen ajatuksillaan on merkitystä ja muut arvostavat niitä. Omaelämänkerralliset tarinat ja arkielämän ajan myötä muuttuneet rutiinit ovat tärkeää informaatiota jälkipolville. Niiden välittäminen jutustellen, tarinaa punoen, laulaen ja kuvittaen on ikiaikaista ja tärkeää. Aito ihmiskontakti, kuunteleminen ja empatiakyky kasvavat.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti